Tarina juurtuu heidän nuoruuteensa, joka muistetaan tulevaisuudessa. Aina ja ikuisesti.
Oli kaunis päivä, aurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Neiti Lapine istui puutarhassaan juomassa teetä ystäviensä kanssa. Elsinore, joka oli neiti Lapinen puutarhuri, leikkeli ruusupuskaa, joka yltyi kasvamaan aina suuremmaksi ja suuremmaksi keskikesän aikaan. Neiti Lapine kurkisti silmäluomiensa alta Elsinorea, joka oli tehnyt taas upeaa työtä. Elsinore huomasi tämän ja hymyili Neiti Lapinelle. Neiti Lapinen ystävät huomasivat Elsinoren hymyilevän neiti Lapinelle ja he rupesivat kyselemään Elsinoresta neiti Lapinelta. Yleisin kysymys oli " Onko Elsinore rakastunut sinuun? Hänhän on vanhempikin kuin sinä ja kaiken lisäksi aateliton." Neiti Lapine naurahti heille ja sanoi: "Ei mistään sellaisesta ole kysymys, hän tekee aina vain niin hyvää työtä." Hänen ystävänsä katsahtivat toisiina ja hörppäsivät teetä kohauttaen hartioitaan. Elsinore oli kuullut tämän keskustelun. Hänestä tuntui pahalta, kun häntä kehuttiin, niin loppuun lisättiin aina, "mutta hänhän on vain aateliton."
Elsinore keräsi puutarhasaksensa ja kiirehti toisen puskan pariin. Neiti Lapine huomasi, että Elsinorea painoi jokin mielessä. Neiti Lapine nousi ylös penkiltään ja pyysi ystäviään lähtemään. Hän huikkasi palvelijaansa paikalle, jotta hän voisi saatta neiti Lapinen ystävät portille.



Afrodite-11